Monday 6 February 2012

Äiti- ja lapsikeinutuolit, Mum and Baby Rocking Chairs

Eipä edistynyt remontti viikonloppuna. Piirtelin mallikuvia seinämaalauksia varten. Olemme päätyneet maalaamaan seinät. Tapettien valinta on aivan liian hankalaa meidän perheelle.

Mukavia vieraita sentään kävi paljon. Naapuritkin ovat maisemissa. Muurari kävi kahvilla ja taputtelemassa uunia, joka onkin aivan loistava. Tapasimme uuden kyläläisen ja kävimme katsomassa hänen upeaa pihapiiriään. Valitettavasti vanhan talon lukko ei auennut, niin emme päässeet ihastelemaan alkuperäistä savupirttiä tällä kertaa.

Huonekalut hiipivät pikkuhiljaa keskeneräiseen olohuoneeseen. Keinutuoleissa on niin mukava keinua leppoisia hetkiä, joko televisiota katsellen tai ihaillen talvista pihaa. On se hassua, että juuri kun luulee saaren nukkuvan talviunta, niin ihmiset yllättävät piipahtamalla sisälle ja juttelemalla. Näennäinen hiljaisuus kylässä pettää. Kaupassakin oli niin paljon väkeä, että muutaman metrin välein pysähtelin juttelemaan jonkun kanssa. Tapasinpa vanhan opettajankin mantereen puolelta, joka viettää eläkeaikaansa täällä. Niin minäkin haluaisin joskus...

No comments:

Post a Comment