Tuesday 12 June 2012

Järvimalmi



Kesämökin naapurikylässä sijaitsi 1800-luvulla rautaruukki, joka oli toiminnassa aina vuoteen 1878 asti. Kaikki ruukin rakennukset ovat hävinneet aikojen kuluessa, mutta raunioiden jäänteitä voi vielä tarkkasilmäinen löytää. Patruunan kartanon paikkaa ympäröivät korkeat kuuset, jotka joskus aitana suojasivat piha-aluetta ja saivat minussa lapsena aikaan suuria ihastuksen huokaisuja. Kartanossa vietettiin aikoinaan ylellistä herrasväen elämää. Kartanon mailla käyskenteli myös lahjakas runoilija-kirjanpitäjän tytär, josta tuli yksi ensimmäisistä suomalaisista naislyyrikoista. Tyttäreni on saanut nimensä osittain tämän lahjakkaan runoilijan mukaan.

Ruukin toiminta oli Suomen mittakaavassa 1800-luvulla melko laajaa, ja siellä tuotettiin mm. takkirautaa, valssattua kankirautaa, valurautaesineitä sekä terästä. Raaka-aineena käytettiin järvimalmia, joka oli seudulla hyvää ja esiintymä oli maamme rikkaimpia. Raudan tuotannon yhteydessä syntyi runsaasti mustaa kuonaa, slagia, jota on edelleen nähtävissä siellä täällä ruukin ympäristössä.

2 comments:

  1. Tuon nuoren runoilijan tarina on niin sydäntä riipaiseva... Mutta kaunis nimi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, ison lapsiperheen tyttärenä hän silti sai harvinaisen mahdollisuuden opiskella Jyväskylässä opettajaksi. Hevosmatkalla hän vilustui pahoin, eivätkä vaatteet päässeet kuivumaan ja sen seurauksena hän sai keuhkotaudin, johon menehtyi pian Jyväskylään päästyään.

      Delete