Tuesday 16 October 2012

Tempus


Aika on fysiikan perussuure. Harvemmin sitä niin kuitenkaan ajattelee. Mutta mittaamistahan se on ja siihen tarvitaan väline, kello. Muuten aika olisi vain ihmisen luoma käsite eri tapahtumahetkien suhteesta kuten yö ja päivä.

 Historiallisesti ajatellen aika on ollut käsitteenä tunnettu kaikkina historian aikoina. Vanhimpia ovat kuukaudet ja tunnit. Viikotkin ovat olleet käytössä yli 3000 vuotta sitten. Babylonialaiset jakoivat nimittäin joka seitsemännen päivän lepopäiväksi eli 7., 14., 21., 28. päivät olivat jo yli 3000 vuotta sitten eläneiden ihmisten vapaapäiviä. Ei siitä ole kauan, kun lauantait olivat meillä suomalaisillakin työ- ja koulupäiviä. Nyt pidetään itsestään selvyytenä, että ihmisellä on viikossa kaksi lepopäivää.

 Kaupunkikodissamme raksuttaa vanha seinäkello. Se on nähnyt aika monen sukupolven kasvavan tasaisten lyöntiensä tahdissa. Se todellakin lyö joka puolelle ja kokonaiselle tunnille. Tai löi! Jotain tapahtui vuosi sitten, kun siirryimme kesäaikaan. Se nimittäin lakkasi toimimasta. Kuului valtava BING ja täydellinen hiljaisuus!

 Olin hysteerian partaalla, kun kiikutin vanhuksen kellosepälle hellästi huopaan käärittynä. Ei siitä kauaa ollut, kun olin samalta kellosepältä tarkistanut huoltovälin. Kelloseppä soitti ystävällisesti heti liikkeen sulkemisen jälkeen avanneensa koneiston ja tutkineensa, mikä oli vikana. Korjaus vierähti kuukauden pituiseksi, sillä hän joutui käsityönä valmistamaan vioittuneet osat. Ihmeellistä, että joku osaa vielä sellaisen taidon tänä päivänä.

 Ennen korjausta kellovanhus jäi joka viikko jälkeen tasan seitsemän minuuttia. Nyt se kiiruhtaa edelle ajassa. Perheemme on kovin tottunut "lukemaan" sen omaa aikaa ja toimimaan sitten kukin oman aikataulunsa mukaan mitenkään hämmentymättä. Sunnuntaina aika aina tasataan.

 Niin lyönnit: Kelloseppä lähti lomalle ja unohti varmaan tarkistaa kaikki lyönnit kohdalleen. Nyt kun kello on taas kotona, niin ei puhettakaan, että veisin sen vielä uudelleen korjauksille! Elämähän siitä järkkyisi taas! Seuraavan huollon yhteydessä saa sitten tarkistaa lyöntiasian kuntoon.

No comments:

Post a Comment