Sunday 30 November 2014

Maton uusi elämä

Talven tulo. Ajattelin varustaa autoni tuulilasin vanhalla villamatolla, niin että aamuisin pääsisi vähän vähemmällä tuulilasin puhdistamisella pakkasten tultua. Eilen illalla leivitin vanhan harmaasävyisen maton köökin lattialle ja mietin, mistä leikkaisin sen kahtia kahdelle autolle riittäväksi.

Jo illalla minua alkoi kaduttaa maton leikkaaminen. Muistan maton isovanhempieni kodista. Se tuli minulle vähän vahingossa tavaroiden pehmikkeenä, mutta olen säilyttänyt sen. Matto on karkeasta villalangasta kudottu. Se muistuttaa pula- tai sota-ajan mattoa. Pääväritykseltään harmaa, mutta siinä on kasviväreillä värjättyjä punaisia ja vihreänkeltaisia raitoja. Jos minulla olisi savusauna, niin sen eteisen harmaalle lankkulattialle, se olisi täydellinen tai sota- tai Lotta-museoon.
Tänä aamuna sitten päätin, että se saa uuden elämän köökin joulumattona. Purin rispaantuneet päät ja solmin hapsut uudelleen. Sopii täydellisesti tälle päivälle. Talvisodan alkamisesta on tänään 75 vuotta. Viisi vuotta sitten, astuimme ensimmäisen kerran Pastorilan kynnyksen yli sisään ja teimme talosta tarjouksen.

4 comments:

  1. Ihanaa blogissa on taas elämää :) Matto päätti sitten aloittaa uuden elämän historiallisena päivänä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Matto istuu kauniisti köökin lattialle. Se nousi jotenkin arvoon arvaamattomaan uudelleen.

      Delete
  2. hieno päätös - kunniakas jatko matolle !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anne! Ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinulle vanhasta Pastorilasta!

      Delete